»Osaatko
hätäilmoituksen
»Käytä
sammutuspeittoa
oikein
|
Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010
|
Yleistä
Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 54 vuotta palokunnan perustamisesta.
Leppälahden VPK.n toiminta-ajatuksena on vapaaehtoisuuteen perustuen, yhteistyössä Keski-Suomen pelastuslaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa luoda palveluja sen mukaan kun resurssimme antavat myöten. Palokunta antaa jäsenistölleen mielekästä ja rakentavaa vapaa-ajan toimintaa.
Palokunnalla on voimassaoleva sammutussopimus Keski-Suomen Pelastuslaitoksen kanssa.
Palokunta harrastaa yhteistyötä muiden Keski-Suomen palokuntien kanssa.
Hälytysvalmiuden ylläpitämiseksi ja parantamiseksi pyritään hankkimaan uusia jäseniä mm. Leppälahteen muuttaneista uusista asukkaista.
Kokoukset
Vuonna 2010 järjestetään sääntömääräiset kokoukset. Hallitus kokoontuu tarvittaessa ja kutsuu koolle mahdolliset VPK:n ylimääräiset kokoukset. Osallistutaan tarvittaviin kokouksiin ja neuvotteluihin muiden yhteistyötahojen kanssa.
Kalusto
Palokunnalla on käytössään sammutusyksikkö JS-51 varusteineen. Auto on VPK.n omistuksessa ja sen varustuksesta sekä kunnossapidosta vastaa Keski-Suomen pelastuslaitos.
Pelastuslaitos vastaa myös kaikesta muusta kaluston huollosta, letkujen pesut ym.
Myös miehistön varustuksesta vastaa pelastuslaitos.
Harjoitukset
VPK.n harjoitukset pidetään paloasemalla lauantaisin klo 17.00.
Poikkeuksen tekee kesäajan toiminta.
Harjoitusten pääpaino on perusselvityksessä, lähtövalmiuden ylläpitämisessä sekä kaluston kunnossapidossa. Miehistön harjoituksiin tullaan kiinnittämään entistä suurempaa huomiota ja ne suunnitellaan aina etukäteen.
Harjoitusten aiheet suunnittelee palokunnan päällikkö apunaan muut hallituksen ja miehistön jäsenet aina tarpeen mukaan.
Mahdollisuuksien mukaan pyritään apuna käyttämään myös pelastuslaitoksen henkilökuntaa, sekä yhteistyötä muiden palokuntien kanssa.
Nuoriso-osasto harjoittelee myös lauantaisin ennen miehistön harjoituksia.
Koulutus
Uutta miehistöä pyritään järjestämään sammutusmies, ensiapu- ja savusukelluskursseille vuoden aikana. Vanha henkilöstö pyrkii käymään täydennyskoulutuksia mahdollisuuksien mukaan, esim. ensivastekoulutus. Koulutuksista vastaa pääosin Keski-Suomen Pelastusalan Liitto.
Tapahtumat ym.
Palokunta ei järjestä omia yleisötapahtumia tulevana vuonna. Poikkeuksena muiden järjestöjen kanssa yhteistyönä mahdollisesti järjestettävät tapahtumat sekä mahdolliset valtakunnalliset tapahtumat mm. hätäpäivä ja päivä paloasemalla tapahtumat.
Palokunta harrastaa myös virkistäytymistä tekemällä mahdollisia tutustumiskäyntejä.
Varainhankinta
Palokunnan pääasiallinen tulonlähde on pelastuslaitoksen maksama sopimuskorvaus ja anottavat avustukset.
Vakituisena tulolähteenä on myös Wessmanni -lehden jakelu joka toinen viikko sekä uimakaudella suoritettu uimarannan siivous.
Muuta varainhankintaa on palokunnan tekemät työtehtävät esim. muutot, pihojen pesut ym. soveltuvat tehtävät jotka päätetään erikseen tapauskohtaisesti.
Nuoriso-osasto
Nuoriso-osaston toimintaa jatketaan entiseen tapaan lauantaisin pidettävillä harjoituksilla. Nuorisotoiminnan tarkoituksena on järjestää Leppälahdessa asuville nuorille mielekästä tekemistä palokunnan arvoja korostaen.
Nuoriso osallistuu järjestettäviin kilpailuihin ja kursseihin mahdollisuuksien mukaan. Mahdollisia kilpailuja ovat sähly -turnaus, karting –kilpailut.
Kesällä nuoriso-osaston toiminnassa mukana olleet nuoret voivat osallistua palokuntanuorten valtakunnalliselle kesäleirille.
Lisäksi osaston kanssa voidaan käydä tutustumiskäynneillä sekä tehdä retkiä eri kohteisiin.
Leppälahti 22.9.2009
Leppälahden VPK
Vesa Isomöttönen
puheenjohtaja
|
|
|
|