Valtakunnallinen
hätäpäivä 112
|
|
Valtakunnallista 112 hätäpäivää vietettiin Suomessa
virallisesti 11.2.2003
Palokuntamme osallistui 112 Hätäpäivän viettoon jo hyvissä
ajoin, eli 9.2.
Paikanpäällä kävi tutustumassa palokunnan toimintaan ja
saamassa opastusta 50 Leppälahtelaista.
|
|
 |
Paloasemalle oli vieraille järjestetty mahdollisuus tutustua
palokunnan käyttämään kalustoon sekä
juoda kuppi kahvia
pullan kera. Kahvia juodessa saattoi tutustua hätäilmoituksen
tekemiseen videon välityksellä. |
 |
Ulkona vieraat saivat Kauko Koikkalaiselta opastusta kuinka
sammutuspeitteellä oikeaoppisesti sammutetaan nestepalo, palava
kattila tms. Peitteellä sammutusta sai kokeilla asiantuntevan
silmän valvonnassa. Jos et ollut paikalla niin sammutus-ohjeen
voit lukea myös näiltä sivuilta. |
 |
Paloasemalla oli myös mahdollisuus tutustua palovaroittimeen
sekä saada opastusta laitteen oikeaoppisesta käytöstä. Paikalla myös selvisi
kävijöille salaperäisen piippauksen arvoitus; kun palovaroitin
alkaa piippaamaan itsekseen on sen paristo tullut tiensä
päähän.
Palovaroittimen toimintaa esittelemässä vieraille Janne Sivander
ja Joni Lehtonen. |
|
Lapsille oli järjestetty oma piirustuskilpailu jonka palkinnoksi
oli kourallinen lakua. Mittarina käytettiin palokunnan
päällikön Juha Lakselan suurta kouraa.
Piirustuskilpailun voittajan valitsi
Maalaiskunnan apulaispalopäällikkö Jorma Petäjä. Voittajaksi
valittiin Siirin (2v) taideteos nimeltään letkut sekaisin.
|
|
Arpajaisissa pääpalkinnon, sammutuspeitteen voitti Piia Hämäläinen,
Janne Sivander voitti toisena palkintona ensiapulaukun. Palkinnot
luovutti palokunnan päällikkö Juha Laksela.
|
|
Paloauto kiinnosti nuoria vieraita. Kokeiluvuorossa Juuso
Lehtomäki. Pelkääjän paikalla äiti Marika.
|
|
|